PÄÄKIRJOITUS: TAMPEREELTA DÜSSELDORFIIN…

Suomalainen muovituotteita valmistava teollisuus on tämän vuoden lokakuussa kahden merkittävän tapahtuman edessä. Siinä missä Tampereella Alihankintamessu palautui parin vuoden hiljaiselon jälkeen kohti normaalimpaa elämää, niin aikajanalla eletään sitä kolmivuotisen periodin vaihetta, että K2022-messut herättävät muovimaailman eloon Düsseldorfissa.

Muovimaailma elää tietynlaista heräämisvaihetta muutenkin. Tapahtumat itäisessä Euroopassa, energian hinnan nousut ja korkea inflaatio näkyvät niin yksittäisten ihmisten kuin yritysten ja liiketoimintaketjujen arkipäivässä. Lisäksi kaikki on tapahtunut nopeasti, kukaan ei ole voinut edes arvata tällaista tapahtuvan.

Messut ovat hyvä paikka yrityksille näyttää oman osaamisensa lisäksi niiden varautuminen tähän kehitykseen. Ei riitä pelkkä kierrätys tai hiilijalanjäljestä puhuminen – puhumattakaan viherpesusta. Nyt tarvitaan tiukkaa toimintaa jokaisella liiketoiminnan osa-alueella.

Alihankinta 2022-messut näyttivät monen muoviyrityksen olevan oikealla tiellä. Toimenpiteitä liiketoiminnan tehostamiseksi ja muuttamiseksi vastuullisemmaksi. on monin paikoin tehty. Säännöt ja määräykset niin Suomen kuin Euroopankin tasolla edellyttävät muovien kierrätystä, toiminnan energiatehokkuutta ja uusien toimintatapojen tulemista osaksi yritysten liiketoimintaa. Eri asia on, onko tässä tehty riittävästi – todennäköisesti ei.

Hybridirakenteet näyttivät Alihankinnassa olevan yksi tie, mihin muoviteollisuus on etenemässä. Pelkän ”muovin sulattamisen ja valun” tilalle ovat nousseet – tai ainakin nousemassa – moniosaamista ja kokoonpanoa edellyttävät osakokonaisuudet. Enää ei riitä, että osaat vaikkapa ruiskuvalaa, olit sitten kuinka hyvä tahansa. Esimerkkejä nähtiin useilla osastoilla. Sinänsä mitään uutta tässä ei ole, tätähän koettiin jo aikanaan telekommunikaatiojättien hallitessa muovialan sopimusvalmistusta. Onnistuuko muutos nyt, kun ”puikoissa” on uusi sukupolvi päättäjineen?

Entä energiakriisi sitten? Sekin on koettu ja selätetty jo aiemmin, kun 1970-luvun loppupuolella öljyn saanti vaikeutui. Ongelma oli ratkaistavissa, elossa olemme edelleen – miksi ei nytkin. Mutta tehokkuuden lisäämistä ja laiteinvestointeja tarvitaan. Ja asennetta. Jos verrataan meitä esimerkiksi Saksaan, niin siellä monien tehtaiden – ja asuntojenkin – katot ovat olleet jo vuosia aurinkokennojen peittämiä.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä Düsseldorf ja K2022 meille antaa. Mikä mahtaa olla keskieurooppalaisen muovi- ja muun kemianteollisuuden rooli ja tilannekin vuodenvaihteessa – entä kevään 2023 mittaan. Mutta ilmaiseksi emme mitään saa, on tehtävä, otettava ja tietyllä tavoin uhrauduttavakin. Ja ennen kaikkea: kehitystyöhön pitää olla valmiita panostamaan!

Mukavaa messusyksyn jatkoa,

Karita Silén

ABC Plastics News, päätoimittaja

Please follow and like us:

Releated

SUOMALAINEN MUOVITUOTTEITA VALMISTAVA TEOLLISUUS HYVÄSSÄ KIIDOSSA

Teksti ja kuvat: Jukka Silén KIERROS JA MIETTEITÄ ALIHANKINTAMESSUILLA 2022 Suomalainen muovituotteita alihankkiva ja sopimustoimittava teollisuus rantautui jälleen Tampereelle kolmen päivän ajaksi. Selvästi viime vuotta vapaammassa hengessä käydyt messut lähestyivät sitä tapaa ja vauhtia, mihinkä olemme tottuneet ennen COVID-epidemiaa. 13.108 vierasta ja 1.006 näytteilleaettajaa 12 maasta. Ja vaikka maailman epävakaisuus sotineen ja energiakriiseineen kummittelivatkin kaikkien […]

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial