UUSIA TUOTTEITA, TEHOKKAAMPAA TUOTANTOA
Suomalainen muovi- ja komposiittiteollisuus on enimmäkseen alihankinta- tai sopimustoimitusta, jossa osat, komponentit ja tuotteet ovat melkein aina asiakkaan omistamia. Jos tuotteita on yrityksellä joskus ollutkaan, niin ne on joko myyty jo jonkin aikaa pois, tai sitten hukattu kokonaan.
Mutta vaikka omaa tuotantoa onkin vähän, niin sitä muovi- ja komposiittialalla kuitenkin on. Kukapa meistä ei tuntisi – tai olisi nähnyt) vaikkapa Fiskarsin kirvestä tai aterimia, Plastepin Palaset-sarjaa, Biolanin kompostoria tai Finncontin happokonttia?
Toimintatavat muutoksessa
Alihankinta 2023 esitteli muoviteollisuutta tuttuun tyyliin enemmänkin alihankkijan näkökulmasta. Näin oli tehty ennenkin, ja malli oli ollut kaikille sopiva. Hyvä näin. Mutta…
Koska nykyisin – näin on kerrottu monelta taholta – ei Alihankinnassa kauppaa enää paljoa tehdäkään, jolloin kaupanteko tapahtuu muulloin, esimerkiksi messujen jälkeen käytävissä neuvotteluissa. Alihankinnan funktioksi näin jääkin kiinnostuksen herättäminen asiakaskunnassa – niin vanhassa kuin uudessa.
Tässä esimerkkinostoin Alihankinnan satoa.
Mikä olisikaan parempi tapa näyttää oma osaaminen ja kompetenssi kuin saada asiakas se kertomaan? Esimerkkinä tästä kaarinalainen Camteam Oy, jonka yhteistyönä syntyneen Indigo 80-indikaattorin esitteli messuilla Arto Viitanen. 2K-tekniikka esimerkiksi takalasissa oli tässä ominta muovitekniikan osaamista. Kannattaa huomata, että hetkessä ei tällainen osaaminen yritykseen synny. Jos toimitus muistaa oikein, niin Camteam Oy oli merkittävä toimija jo telekommunikaation huippuaikoina Suomessa.
Esiteltyjä tuotteita ja tuotekonsepteja
Olisiko mahdollista valmistaa silta – jos nyt ei yli virran mutta… – yli vaikkapa Ounasjoen Kittilässä? Varmaan, mutta entäpä komposiitinen.
Virtasalmelainen komposiittiosaaja Ekin Muovi Oy, ja sen tunntettu ykkösnimi ja -osaaja Erkki Lappi näyttivät sen tehneensä. Infuusiovalulla kolmesta 7,0 m pitkästä kappaleesta 2,5 m leveänä.
Entä muistatko Eero Aarnion suunnitteleman legendaarisen Pallotuolin, entä ”tuttu jo teeveestä” Aromipesän? Nämä molemmat olivat esillä ”Teemalla Still Going Strong” Artekno Oy:n ständillä. Arteknohan on ollut monessa mukana. Myös vaikkapa Ohlson 26-purjeveneiden valmistajana.
Tämä kaikki on erittäin hyvä muistutus siitä, että muovista voi valmistaa pitkäaikaisia tuotteita. Kestävää kehitystä tämäkin.
Tieto ”Pirkkahallilta” kertoo, että juuri nämä tuotteet olivat tänä vuonna Alihankinnassa kuvatuimpen joukossa. Ja miksi eivät olisi, kestävä kehitys on myös muoviallla yksi keskeisiä kehitystavoitteita.
Tehokkaampaa tuotantoa, tuotteita ja osaamista asiakkaan tarpeisiin
Tällä perinteisemmällä saralla nähtiin tuttuun tyyliin useita yrityksiä. Itse asiassa voi rehellisesti sanoa kaikkien aiemmissakin kappaleissa täyttäneen nämä vaateet.

Tuotannon tehostaminen ja saaminen paremmin tuotevalikoimaa vastaavaksi. Siinä haastetta kerrakseen. Biolanin tytäryritys rotovalu- ja ruiskuvaluliiketoimitaa harjoittava Favorit Tuote Oy (Marko Laitinen) kertoi Alihankinta 2023-messuilla saaneensa valmiiksi tuotantoprosessin kehitystyön niin, että ”rotovalettu tuote saadaan kerrallaan valmiiksi”. Tähän tarvitaan kolme muottia.
The New Era of Rotomoulding!
Marko Laitinen, Favorit Tuote Oy

Laukamo Yhtiöt Oy oli tutulla paikallaan A-hallissa. Silikonituotteiden, mm. linssien, ruiskuvalu on edelleen yrityksen osaamisen kulmakiviä.
Yritys (Markus Manni) kertoi tuotannon sujuvan 44 koneella. Niistä kuusi on silikonikoneita (yksi uusi).
Leo-Muovi Oy on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Toiminta on laajentunut Akaasta ensin Kankaanpäähän, sittemmin Uuteenkaupunkiin.
Messuilla yrityksellä oli esillä useita asiakastuotteita, joista esimerkkinä voidaan mainita Aerot-airo.
Tyytyväisiä messujen antiin oltiin myös yrityksen osastolla jo reilun päivän jälkeen. Täällä näkee, mitenkä maailma makaa! (Heikki Orpana)


Pdat, Product and Tooling (Ari Lehtonen), Liedosta oli tutulla paikallaan A-hallissa. Esillä yrityksen ständillä oli normaalin konetarjonnan ohella mm. oma muottitehdas Kiinassa sekä koekappaleiden valaminen.
RealComposite Oy Mäntyharjulta oli kokenyt ”kasvojenpesun”, kun sen osana toiminut RealComposites oli siirtynyt Arteknon huolehdittavaksi.
Yrityksen valikoima oli tämän vuoksi muovien ja osaamisen osalta erittäin ”komposittiinen”. Mutta tämän lisäksi automaattinen.

Muutosta oli kuitenkin havaitatvissa teknisempäänn suuntaan, sillä asiakkaiden suuntaan pyritään jatkossa saamaan jalostusastetta kasvamaan. Esimerkiinä tästä oli kuvan opastinlaite ohjausyksiköineen.
Heinolassa jyrää?
Heinolan suunnan yritykset olivat tuttuun tyyliin kerääntyneet saman katoksen ja teeman alle. Tänä vuonna PINKKI OLI PÄIVÄN VÄRI. Ja osasto oli Alihankinnan pinkein!
Tältä ständiltä voi nostaa ainakin ryhmän selkeän liiderin, Ville Wiittasen ja Wiitta Oy:n. Myös muita oli mukana, mm. ultraäänihitsauksen osaaja Ritmacon Oy.