ALIHANKINTA 2021 ROHKAISI TEOLLISUUTTA TAPAAMAAN KASVOTUSTEN

Teksti: Jukka Silén, kuvat: Tampereen Messut ja Jukka Silén

Tampereen perinteiset Alihankinta-messut ja AlihankintaHEAT-tapahtuma näkivät päivänvalon jälleen 21. – 23.9.2021 pandemian aiheuttaman välivuoden jälkeen. Messuilla oli mukana 917 näytteilleasettajaa 16 maasta. Messuvieraiden määrä yli puolittui normaalista yli 16 000 kävijästä jääden tällä kertaa 7 460 kävijään. Messujen positiivinen tunnelma osoitti kuitenkin sen, että teollisuuden ammattilaiset ovat odottaneet toistensa tapaamista. Ensi vuonna tapahtuman odotetaan palaavan aiempiin lukuihin.

Muovitekniikka raaka-ainetoimittajineen ja tuotevalmistajineen sekää sopimustoimittajineen oli tuttuun tapaan Alihankinnassa vahvasti esillä. Vaikka näytteilleasettajien pois jääntejä olikin, niin monet näistä yrityksistä olivat mukana messuvieraiden roolissa. Ja kaikki samaa agendaa toistaen: ”Ensi vuonna ollaan ihan varmasti paikalla osaston kanssa.

Poisjääneistä messuvieraista monet olivat suurten konsernien johtoa ja asiantuntijoita – niillä kun oli vielä messujen aikana matkustus- ja osallistumiskielto päällä. Mutta selväksi tuli, että ”ensi vuonna sitten”.

Alihankinta 2021-messutapahtuman järjestämistä voidaan pitää rohkeana, mutta ertäin onnistuneena toimena. Riskihän oli ollut suuri, sillä kukaanhan ei ollut osannut vielä kesällä arvioida, mikä maamme tilanne viruksen suhteen messujen aikaan olisi. Hatun noston arvoinen toimi! Ja samaa voidaan sanoa myös näytteilleasettajille – hyvä, että uskalsitte panostaa!

Tyytyväisiä messuvieraita ja näytteilleasettajia, samoin järjestäjiä

Tyytyväisyys messuhalleissa oli suuri. Yhtään negatiivista kommenttia ei kuulunut tapahtuman järjestämistä. Muovitekniikka, samoin asiakkaiden ja kollegoiden näkeminen näytti ainakin hetkeksi siirtäneen COVID19-viruksen taka-alalle. Mutta ei kokonaan unohtaen – koronaturvallisuus maskeineen, käsihygioineen ja turvamääräyksineen oli koko ajan esillä. Tarjottiinpa koronatestaustakin halukkaille pääoven ulkopuolella ennen messuille tulemista.

Yli tuhannesta näytteilleasettajasta mukana yli 900.

Tanja Järvepää, Tampereen Messut-konserni

Alihankinta 2021-messutapahtuman järjestämistä voidaan pitää rohkeana, mutta ertäin onnistuneena toimena. Riskihän oli ollut suuri, sillä kukaanhan ei ollut osannut vielä kesällä arvioida, mikä maamme tilanne viruksen suhteen messujen aikaan olisi. Hatunnoston arvoinen toimi! Ja samaa voidaan sanoa myös näytteilleasettajille – hyvä, että uskalsitte panostaa!

Kuvassa Alihankinta 2021-tapahtuman projektipäällikkö, markkinointi- ja viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista. Kuva: Jukka Silén, 2021.

Tyytyväisiä olivat messujärjestäjätkin. Vaikka odotettavissa olikin ollut lasku messuvieraiden osalta, niin tulosta maamme ollessa kuitenkin ainakin osittain sulkutilassa voitiin pitää hyvänä. Erityisen mukavaa oli ollut huomata näytteilleasettajien runsas osallistuminen. Alihankinta 2021-tapahtuman projektipäällikkö, markkinointi- ja viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista puki tunnelmat seuraaviin sanoihin.

  • Alihankinta onnistui vallitsevaan tilanteeseen ja tapahtuman aikana vielä voimassa olleisiin rajoituksiin nähden hyvin. Tästä iso kiitos äärimmäisen sitoutuneille asiakkaillemme ja kumppaneillemme.
  • Oli upeaa, että tapahtumassa oli yli tuhannesta näytteilleasettajasta mukana yli 900. Kävijämäärä oli yli puolet pienempi kuin mihin näillä messuilla ollaan totuttu, mutta tällä kertaa emme pystyneet parempaan. Tähän vaikuttivat sekä ihmisten varovaisuus lähteä vielä tapahtumiin että yritysten etätyösuositukset, liikkumisrajoitukset ja matkustuskiellot.


Ensimmäinen ammattimessutapahtuma sen jälkeen, kun COVID19-virus sulki Suomen toi järjestäjille paljon kiitosta

Alihankinta oli ensimmäinen ammattimessutapahtuma Suomessa, joka järjestettiin COVID19-pandemian suljettua koko messualan maaliskuussa 2020.

Messujärjestäjille oli välittynyt messuhalleissa vallinnutta tyytyväisyyttä myös suoran palautteen ja kiitosten muodossa. Tanja järvensivun mukaan

  • Kävijöiden määrästä huolimatta saimme paljon kiitosta sekä näytteilleasettajilta että messuvierailta siitä, että rohkeasti toteutimme tapahtumakokonaisuuden, kun lopulta saimme siihen viranomaisilta luvan.

Tanja Järvensivu nostaa esille myös muitakin tärkeitä – myös messuosastoilta kuultuja havaintoja messuista ja niiden tasosta. Sekä niistä paineista, joita kentälle on muodostunut Suomen – ja koko maailmankin – ollessa kiinni jo reilusti yli vuoden ajan. Järvensivun mukaan moni totesi, että messuvieraiden laatu oli tasokasta ja liikkeellä oltiin aidoissa tarpeissa.

Järvensivu nostaa myös erittäin tärkeän seikan, kun ajatellaan Alihankinta 2021-messuille osallistumista ja messuosastoilta saatua palautetta. Hänen mukaansa

  • ”Nämä kohtaamiset olivat kymmeniä tai satoja enemmän kuin mitä valtaosa väestä oli viimeisen puolentoista vuoden aikana bisnesmielessä saanut tavata toisiaan kasvotusten.”
  • ”Se tuli hyvin selväksi, että kentällä on todella patoutunutta kysyntää. Toivottavasti saimme tämän tapahtuman myötä rohkaistua teollisuuden ammattilaisia liikkeelle pandemian jälkeen ja myös muita tapahtumajärjestäjiä terveysturvallisten tapahtumien toteuttamiseen.”
  • ”Tämän vuoden Alihankinta-messut osoittivat sen, että Tampereen niin sanottu ”alihankintahenki” on yhä voimissaan ja tapahtuman suosio kantaa varmasti myös näiden poikkeusaikojen yli.”

Tanja Järvensivu toivoo, että tämän syksyn 2021 Alihankinta on ainoa, joka jää historian kirjoihin poikkeuksellisena toteutuksena viime vuonna järjestetyn virtuaalisen Alihankinta-tapahtuman lisäksi. Alihankinta-messujen suosio pohjautuu livetapahtuman ainutlaatuisiin kohtaamisiin kumppaneiden ja uusien tuttavuuksien kanssa. Tampereella tehdään kaikki, jotta ensi syksynä Tampereella nähdään taas alihankintakuhinaa totutussa mittakaavassa. Ensi vuoden messujen osastopaikoista valtaosa on jo varattu, joten asiakkailta löytyy vahvasti uskoa tulevaan. Kiitollisin ja positiivisin mielin lähdemme valmistelemaan tulevaa tapahtumakokonaisuutta. Näin toteaa Järvensivu.

Tähän on helppo yhtyä niin näytteilleasettajien kuin messukävijöidenkin puolesta. Hyvin toimiva Alihankinta-messukokonaisuus on varmasti koko suomalaisen muovituotteita valmistavan teollisuuden etu. Seuraavat kansainväliset Alihankinta-messut ja AlihankintaHEAT-tapahtuma järjestetään 27. – 29.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtuman teema on tuolloin Teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät.

Please follow and like us:

Releated

MUOVITEOLLISUUS UUDEN AVAUKSEN EDESSÄ TAMPEREELLA

Teksti ja kuvat: Jukka Silén Suomalainen muoviteollisuus kokoontui lähes vanhalla koostumuksella Alihankinta 2021-messuille Tampereelle. Positiiviset ajatukset olivat päällimmäisinä ”Pirkkahallissa” kolmena syyskuun päivänä. Muoviteollisuuden, sen asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden keskusteluaiheet ovat Alihankinta-messuilla perinteisesti liittyneet kaupantekoon, toimituksiin sekä uutuuksiin. En väitä, että näin ei olisi ollut tälläkin kertaa. Mutta toisin kuitenkin myös oli. Tällä kertaa, kun tuttuja – […]

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial