RUISKUVALUN ERIKOISTEKNIIKAT JA TEHOSTUVA TUOTEVALMISTUS

Teksti: Jukka Silén Kuvat: Camteam Oy ja Jukka Silén

Muovituotteiden valmistamisessa ruiskuvalamalla on maassamme pitkät perinteet ajalta, jolloin telekommunikaatio vei alaa nopeasti ja suurin harppauksin eteenpäin. Tänään alalla korostuu kasvavien tehokkuusvaateiden ohella myös tuoteprosessin tiivistyminen yhä enemmän muotissa tehtäväksi. Tämä tapahtuu kokoonpanoa tehostamalla ja siirtämällä se muottiin. Monikomponenttitekniikat (2- ja 3 K) ovat silloin toteutuksen kärjessä. Tai kaasuavusteinen, vaikkapa 2K-menetelmänä. Tämä kaikki asettaa vaatimuksia paitsi valmistusprosessille, niin myös tuotesuunnittelulle.

Kaarinalainen ruiskuvaluyritys, CAMTEAM OY, on tuttu muovialalla toimineille jo yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Yritys muistuu mieleen monille jo siltä ajalta, kun telekommunikaatio oli vahvimmilaan maassamme. Tänään yritys on panostanut moniin ruiskuvalutekniikan erityistekniikoihin, joita se toteuttaa sopimusvalmistajana yhdessä asiakaskuntansa, ts. muovikomponentteja ja/tai -tuotteita käyttävän ja/tai valmistavan teollisuuden kanssa. Ruiskuvalutekniikan ohella muotinvalmistus on oleellinen osa Camteam Oy:n liiketoimintaa.

Camteam Oy lyhyesti:

  • Kaarinassa toimiva perheyritys
  • Ruiskuvalun monikomponenttiosaaja ja muotintekijä
  • Perustettu vuonna 1991
  • Liikevaihto: 3,2 M€ (v. 2022)
  • Henkilökunta: noin 20 henkeä

Monikomponenttitekniikat ja -osaaminen yrityksen osaamisen kärjessä

Tuotesuunnittelulle ja -valmistukselle tyypillistä ovat tänään tuotteen valmistamisen ja valmiiksi saamisen ohella valmistuksen nopeus, mutta myös moninaisten osien ja muotojen valmistettavuus. Näin myös ruiskuvalussa. Apua tähän tuovat ruiskuvalun erikoistekniikat. Vai mitä sanoisitte, kun puhutaan sellaisin termein kuin

  • 1-, 2- tai 3K-tekniikka
  • Kaasuavusteinen, 2K
  • IMA (muottiin asennettava irto-osa)
  • Varioterm-tekniikka
  • Taustakaasun käyttö

Aikanaan muotintekijänä liiketoimintansa aloittanut Camteam Oy tuo tänään teknisen monikomponenttiruiskuvaluosaamisensa kehittämään asiakkaansa T&K:n kenttää ja sen tuotteita. Yritys mahdollistaa sille kokonaan uusia, jopa ennen näkemättömiä innovatiivisia ratkaisuja. Sen monikomponenttitekniikat ja niihin liittyvä osaaminen tarjoavat tähän hyviä ja tuottavia mahdollisuuksia. Tässä työssä valuprosessin suunnittelu ja automatisointi kulkevat kehitystyön kärjessä. Niin ikään valmistajan ja tuotteen omistajan yhteistyö on tärkeää. Monikomponenttiruiskuvalu onkin tämän päivän osaamisen ydinalue yrityksessä. Myös kaasuavusteinen (1- ja 2K-tekniikka) lasketaan mukaan tähän.

Ruiskuvalun monikomponenttitekniikka on yrityksemme liiketoiminnan ”pihvi”,

Arto Viitanen, Camteam Oy

Camteam Oy:n liiketoiminta ei perustu – monipuolisista ja vaikeista kappaleistakin huolimatta – isojen koneiden käyttöön. 400 tonnin puristusvoima riittää hyvin 1,2 kg:n massaisten monikomponenttisten kappaleiden tuottamiseen.

Kuva. Camteam Oy:n liikevaihdon jakaantuminen.

Muotinvalmistukseen valittu strategia

Camteam Oy on ruiskuvalun ja sen erikoistekniikoiden ohella myös muotintekijä. Yrityksessä koetaan tärkeäksi, että muotintekijän pitää ymmärtää valmistuksen eri vaiheet ja mahdolliset kehitys/ongelmakohteet. Muotin toimivuus – samoin sen mahdollisuudet – ruiskuvalun aikana on erittäin tärkeä osaamista, samoin merkittävä kilpailutekijä.

Vaikka ei olekaan mitenkään erikoista, että Camteam Oy valmistaisi pelkän muotin alihankintana, niin yrityksessä pyritään siihen, että se olisi toimija, joka vastaisi asiakkaalleen tuotteen koko valmistusprosessista – ja hallinnoisi koko prosessia aina muotin suunnittelusta ja valmistamisesta ruiskuvaluun saakka. Yritys haluaa olla toimija koko tuoteprosessin ongelmaratkaisujana alusta loppuun saakka. Ja niin, että se valmistaisi myös tuotteetkin asiakkaalleen.

”Asiakas saa meiltä koeajetun ja toimivan muotin.”

Arto Viitanen, Camteam Oy

Camteam Oy ottaa haasteena esimerkillisesti vastaan Kiinan muotintekijänä ja tuonnin sieltä. Yrityksessä ymmärretään, ettei Suomessa voida kilpailla selvästi halvempien tuotantokustannusten tai valtiojohtoisten yritysten ja pääoman kanssa. Se ei kuitenkaan poista mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä kiinalaisten muotintekijöiden kanssa erityisesti massamuottien tapauksessa. Erityismuotteihin liittyvä osaaminen pidetään tiukasti Kaarinassa.

Asiakkaat kansainvälisiä toimijoita

Camteam Oy:n asiakkaat ovat suurelta osin maailmanluokan yrityksiä. Tällaisia ovat mm. GE Healthcare, Palodez, Vaisala, Mirion, Planmeca, Oras, Fiskars, Ensto , ABB ja Orthex. Suurin osa yrityksen valmistamista muoviosista on päätynyt Suomen rajojen ulkopuolelle Camteam Oy:n asiakkaiden toimesta.

Yritys tarjoaa – ei pelkkää kappaleiden valmistusta – vaan myös apua asiakkaittensa kehitystyöhön ja asioiden yhteen paketointia. Siinä saadaan mukaan ainakin seuraavia asiakkaalle tärkeitä, tuotteeseen liittyviä piirteitä:

  • Design
  • Suojaus
  • Ergometria
  • Yrityksen värit ja tunnukset
  • Toiminnallisuus

Camteam Oy on monessa mukana, sen yhteistyöverkosto ja asiakasyritysten kirjo on kiinnostava ja moninainen. Niin ikään on mielenkiintoista pureutua sen asiakastuotteisiin ja yrityksen osaamiseen näissä tuotteissa ja niiden valmistuksessa. Se selvästi on pureutunut asiakkaittensa T&K-kenttään, tuntee siellä olevat kehityskohteet ja on valmis omalla ruiskuvaluosaamisellaan heitä auttamaan.

Tähän on koottu esimerkkejä sellaisista asiakascaseista, joissa Camtean Oy on ollut mukana valmistustekniikan osaajana, tuotteen valmistajana ja toimittajana. Periaatteena on ollut ”kerralla valmiiksi”.

Tuotteiden valmistusta kuvattaessa toistuvat mm. seuraavat termit:

  • 2K ja 3K
  • ABS, PC, PC/ABS, PEI, TPE, TPU
  • 20 liikkuvaa keernaa
  • 3 tykkiä, 2 asemaa, 3 komponenttia
  • Taustakaasun käyttö
  • Tukikaasu
  • Hermeettiset liitokset
  • Kahden kappaleen erivaiheinen valmistus samassa muotissa
  • Kromaus

Tässä esiteltynä tuoteesimerkkeinä tyypillisiä Camteam Oy:n yrityscaseja. Niitä tarkastelemalla nähdään nopeasti ja selvästi yrityksen osaaminen monikomponenttiruiskuvalussa. Niin ikään nähdään muovin taipuminen moneen eri muotoon näissä tuotteissa.

Tosin kannattaa huomata, että ilman monikomponenttitekniikkaa näiden tuote-esimerkkien synnyttäminen ei olisi mahdollista – ei ainakaan nopeasti ja kustannustehokkaasti sekä monia materiaaleja valmistuksessa yhdistellen. Voi jopa olla niin, että valmistaminen olisi ollut suorastaan mahdotonta.

Niinkuin edellä esitetyt tuote-esimerkit hyvin osoittavat tämän päivän Camteam Oy on Suomen johtavia ruiskuvalun monikomponenttiosaajia. Tämä nähdään niin ruiskuvalun kuin muotin valmistuksen saralla. Yrityksen on valmistanut lähes 30 vuoden historiansa aikana erilaisia monikomponenttimuotteja yli 150 kpl. Tälläkin hetkellä tuotannossa on noin 50 erilaista monikomponenttimuoviosaa.

Huom! Camteam Oy:n tuotekuvat (varustettu Camteam-logolla) on julkaistu sen luvalla.

Please follow and like us:

Releated

DIGITALISATION 2023: EVERYTHING IS CONNECTED

Article by Messe Dusseldorf, published with permission Next to the mega-trend of sustainability, digitalisation also dominated the packaging industry this year. “Digital Technologies” consequently were one of the Hot Topics at this year’s interpack. Especially the increasing use of artificial intelligence (AI) creates whole new opportunities in all areas of the industry. In October 2023, for […]

SARJAVALMISTUS 3D-TULOSTAMALLA

Teksti: Henry Viitanen, Ajatec Oy Kuvat: Ajatec Oy Viimeisen vuosikymmenen aikana tuotesuunnitelijoiden parissa on tapahtunut muutos ja osia suunnitellaan jo alusta saakka 3D-tulostettavaksi. Isoja etuja on ovat mm. geometrian vapaus, tuotannon aloittamisen nopeus, alkuinvestointien edullisuus, uusien versioiden käyttöönottaminen, usean osan toiminnallisuuden yhdistäminen yhteen osaan, eri versioiden samanaikainen valmistaminen (yksilöllinen sarjavalmistus), sekä tilauskohtaisten erien käynnistyskustannusten puuttuminen. […]

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial